Huhut PC:n kuolemasta ovat ennenaikaisia

HP piti markkinajohtajuuden Euroopassa.

Jo muutaman vuoden teknologian edelläkävijät ovat julistaneet kotitietokoneen, eli PC:n, kuolleeksi. Applen iPad on teorioiden mukaan se laite, joka tappaa kotitietokoneen – ja tekee kaikesta olennaisesta tietotekniikasta liikkuvaa.

Mutta uusimmat analyysit eivät ihan vielä tue tätä teoriaa. IDC arvioi Euroopan PC myynnin kasvaneen yhdeksän prosenttia (9%) vuoden 2012 toisella neljänneksellä.

Toki taulutietokoneet (tai sormitietokoneet) ovat kasvattaneet myyntiään samaan aikaan – mutta tämä kertoo vain siitä, että tabletit eivät ole tulleet korvaamaan perinteistä tietokonetta, vaan niistä tulee tietokoneiden ja matkapuhelinten rinnakkaislaitteita – aivan kuten Apple suunnitteli. Kasvun moottoreina toimi keski- ja itä-Eurooppa missä PC valmistajat puskivat tuotteitaan markkinoille aggressiivisesti.

Suurimman valmistajan viittaa piti IDC:n mukaan yhä hallussaan Hewelett-Packard, joskin se menetti markkinaosuuksiaan kilpailijoille. Vuoden takaisesta HP:n markkinaosuus putosi n. 4.5 prosenttia, mutta oli vuoden toisen vuosineljännksen aikana yhä lähes 20%.

Eniten omaa markkinaosuuttaan kasvatti Lenovo, joka melkein tuplasi markkinaosuutensa verrattuna edelliseen vuoteen (yli 60% kasvu).

Lähde: zdnet