ZTE Blade ei olekaan ollut suuri hitti

ZTE Blade ei myynytkään kuin häkä

Kiinalaien ZTE BladeAndroid puhelin sai hyvin näkyvyyttä Suomessa viime vuoden lopulla, kun mm. Saunalahti otti mallin tarjontaansa, ja hinnoitteli sen todella houkuttelevaksi. Puhelimen sai noin sadalla eurolla, kun tilasi Saunalahden liittymän. Tavallisista kytkyliittymistä tämä erottautui siinä mielessä, että myös tuo kytkynä tullut liittymä oli erittäin houkutteleva.

Blade valtasi suomalaiset myyntitilastot nopeasti, ja piti kärkipaikkaa suhteellisen pitkään. Vasta tällä viikolla Blade on pudonnut esimerkiksi Soneran Top 10 listalta.

Huomioiden hinta, ja sen näennäisesti kova myynti olisi voinut odottaa, että malli olisi myynyt mansikoita.

Kesäkuun lopulla ZTE kuitenkin kertoi myyntiluvuistaan – ja ainakin henkilökohtaisesti en pitänyt lukuja päätähuimaavina. ZTE:n tiedotteen mukaan he olivat myyneet heinäkuun alkuun mennessä noin kaksi miljoonaa Blade -Android puhelinta.

ZTE Blade Touch Screen Handset Sales Pass the Two Million Mark – ZTE Corporation.