CES 2011 pähkinänkuoressa

CES 2011

Taas on vietetty (tänään viimeistä päivää) kansainväliset Consumer Electronics Show eli CES. Megatapahtumassa esiintyvät kaikki varteenotettavat elektroniikkavalmistajat – lukuunottamatta Applea, joka ei halua näyttäytyä muiden rinnalla, vaan järjestää omat tapahtumansa yksin, täten varmistaen, että valokeilassa on vain Apple.

Valitettavasti olen joutunut seuraamaan tämän vuoden CES tapahtumaa muiden sivustojen ja blogien välityksellä. Olisi tietenkin ollut mukavaa olla paikanpäällä itse näkemässä ja kokemassa uusia laitteita, mutta siihen ei vain tällä hetkellä ole mahdollisuutta.

Mitä uutisoitavaa CES:ssä tänä vuonna oikein oli? No ei juuri mitään. Mitä uutta CES:issä julkaistiin: no julmettu liuta erinäköisiä, kokoisia ja värisiä tabletteja. Yhteisenä nimittäjänä näillä kaikilla uutukaisilla tuntui olevan Android 3.0 eli Honeycomb. Näyttää siltä, että vuonna 2011 kaikki varteenotettavat (ja lukematon määrä tuntemattomia) valmistajat aikovat tuoda markkinoille Android 3.0 pohjaisia sormitietokoneita, eli tabletteja. Ainoat valmistajat, jotka eivät ole Android kelkkaan hyppäämässä ovat Apple, Nokia ja RIM. Nämä kolme valmistajaa uskovat, että parhaan / kilpailukykyisimmän tuotteen saa rakennettua kun itse tekee kaiken. Aika näyttää onko strategia kestävällä pohjalla – ainakin Applella se tuntuu toimivan – yhtiön arvo on nimittäin noussut viime viikkojen aikana jo yli 300 miljardin dollari – tehden Applesta maailman toiseksi arvokkaimman yrityksen.

Nettiuutisoinnin perusteella tämän vuoden CES:in voi tiivistää pähkinänkuoressa seuraavasti: luvassa on kymmeniä, ellei satoja uusia tabletteja kilpailemaan kuluttajien dollareista ja euroista.