Kokeilimme Grundigin erittäin edullista MPAXX 920 mp3 soitinta, missä on 2 gigatavun muisti. Seuraavassa arvio pakkauksesta, lisävarusteista, soittimen laadusta ja toiminnallisuuksista. Lue ja ylläty.
Muutama päivä sitten haeskelin itselleni uutta mp3 soitinta ja törmäsin onoff.fi -verkkokaupassa naurettavan hintaiseen Grundigin mp3 soittimeen. Myönnetään, että Grundig merkkinä ei herätä suurinta luottamusta näissä pienelektroniikkalaitteissa. Ajan saatossa minulla on aikoinaan ollut yksi Grundigin kannettava kasettisoitin ja se oli kaikkea muuta kuin Walkman. Lähtökohdat hankinnalle siis olivat vähintäänkin ristiriitaiset.
Hintatietoisuus kuitenkin vei voiton ja päätin tilata tuon soittimen kotiin. Hintaahan laitteella oli naurettavat 14.90 euroa + toimituskulut; laitteen sai siis lähipostiin toimitettuna alle kahdellakympillä. Tulin siihen tulokseen, että vaikka soitin olisi täysi susi, tuo 20 euroa olisi hyvä oppiraha siitä, että kannattaa pitäytyä tutuissa laitteissa. Tilausta seuraavana päivänä sähköpostiini kolahti lasku – Onoff toimitti laskun minulle sähköisenä, eikä itse soittimen mukana tullut erillistä paperilaskua. Ei yhtään hullumpi tapa lähestyä asiaa. Edellisen sähköisen laskun sain Applen kaupasta ostaessani iPod Touchin.
Niinpä laitoin tilauksen vetämään ja jäin odottamaan. Muutamassa päivässä postilaatikkoon ilmestyi lappu, että soittimen voi käydä noutamassa lähipostista. Näin tietenkin toimin. Kotiin saavuttuani kävin repimään pakettia auki. Soitin oli pakattu suureen pahvilaatikkoon (siis suhteettoman suureen, ei kuitenkaan jättimäiseen), mutta paketti oli onneksi äärimmäisen kevyt. Pahvilaatikosta paljastui pieni laatikko, missä soitin oli.
Ensivaikutelmia
Pakkaus missä soitin oli, tuntui erittäin laadukkaalta, hyvin suunnitellulta ja varsin tyylikkäältä. Avattuani pakkauksen kannen tyylivaikutelma säilyi. Itse soitin lepäsi kannen alla samettimaisessa kotelossa. Tarkempi tarkastelu tosin laski fiilistä hieman, kun huomasin, että kyse ei todella ollut sametista, vaan jostain halvasta kopiosta. Kopio sinällään ei olisi ollut huono asia, mutta tuosta kopiomateriaalista irtosi pientä mustaa pölyä, joka ei näyttänyt erityisen mairittelevalta valkoisen soittimen pinnalla. Kyse oli kuitenkin vain pölystä, mikä lähti pyyhkimällä. Soittimen alta löytyi vielä ohjekirjat, maailman lyhyin USB kaapeli (latausta ja tiedonsiirtoa varten) sekä valkoiset nappikuulokkeet. Kaikesta huolimatta, itse pakkaus saa varsin korkeat arvosanat.
Ensimmäisenä halusin tietenkin tietää soittimen äänenlaadusta. Niinpä repäisin kuulokkeet (epäileväisenä) muovipussista. Tässä kohtaa laatuvaikutelma sai suurehkon kolauksen. Niin hyviltä kuin kuulokkeet näyttivätkin, otettuani ne käteen huomasin heti, että näistä ei ole mihinkään. Päätin kuitenkin kokeilla niitä soittimen kanssa. Soitinta hypistellessäni tein myös havainnon, että laite ei ollut ihan huippuunsa viimeistelty. Se oli muovia ja valitettavasti soittimen napeista sen myös huomasi ja tunsi. Tämä ei kuitenkaan ole käytössä mikään todellinen ongelma – eron huomaa jos vertaa korkeamman hintaluokan laitteisiin kuten Sony tai Apple.
Äänen laatu
Tökkäsin kuulokkeet niille varattuun liitäntään ja pistin soittimen päälle. Kokemus oli juuri niin kamala kuin surkeista kuulokkeista saattoi odottaa. Ääni oli ontto, täysin vailla syvyyttä. Sanalla sanoen: hirveä. Niinpä päätin seuraavaksi ottaa kunnon kuulokkeet varmistaakseni, ettei vika ollut soittimessa vaan ainoastaan kuulokkeissa. Bosen kuulokkeet nostivat jo sitten luottamusta itse soittimeen – vika oli selvästi kuulokkeissa, sillä Bosen kuulokkeilla musiikki kuulosti normaalilta ja mielyttävältä. Tämän jälkeen vaihdoin soittimeen tavalliset iPodin mukana tulleet kuulokkeet – ja ääni oli yhä miellyttävä. Pikainen johtopäätös on siis se, että äänenlaatu tässä soittimessa on hyvä, mutta mukana tulevat kuulokkeet eivät kelpaa edes lapselle leluksi.
Toiminnallisuudet
Tässä soittimessa ei siis ole minkäänlaista näyttöä. Niinpä on turha kuvitella tai odottaa, että soittimessa olisi paljoa hienoja ominaisuuksia. Kuten arvata saattaa, mm. soittolistojen tuki puuttuu. Mutta ihan ilman ominaisuuksia tämäkään ei ole. Kontrolleja (nappeja) on tasan viisi. Näillä viidellä napilla hoituu äänen voimakkuuden säätö, kappaleiden välillä hyppely, kappaleen sisällä kelaaminen, soitto, toiston pysäytys ja virran katkaisu. Lisäksi tarjolla on mm. muutama erilainen äänitila (ekvalisaattori), satunnaistoisto, jatkuva toisto (repeat) ja näppäinlukitus. Satunnaistoisto on tosin siitä jännittävä, että se toistaa musiikkia hakemisto kerrallaan. Eli jos soittimessa on kaksi hakemistoa, niin ensin soitin toistaa satunnaisesti ensimmäisen hakemiston kappaleet ja sitten siirtyy seuraavaan.
Tuetut formaatit
Grundigin soitin lupaa toistavansa mp3 ja wma tiedostoja. WMA tiedostoista kannattaa kuitenkin huomioida se, että DRM suojattu musiikki ei soi. Tiedostoja siirretään soittimeen ns. massamuistitilassa, niinpä tähän soittimeen voi siirtää musiikkia niin Windows, Mac kuin Linux tietokoneista.
Yhteenveto
Hintaansa nähden Grundigin soitin on luultavasti vailla kilpailijoita. Mukana tulevat kuulokkeet voi heittää roskiin heti paketin avaamisen jälkeen. Toiminnallisuuksia on enemmän kuin tarpeeksi tämän koko -ja tyyliluokan soittimelle. Kiinnitysklipsi tuntuu pitävältä ja kestävältä – aika tosin näyttää kuinka kestävä se on.
Ominaisuudet: 9/10
Laatu: 8/10
Käyttömukavuus:8/10
Äänenlaatu:8/10
Hinta: 10/10
Yleisarvosana: 8.6


