Sovelluskauppa hyvää PR:ää – huonoa businesta

Apple synnytti muutama vuosi sitten boomin mitä kaikki älypuhelinten valmistajat ovat rientäneet kopioimaan. Apple nimittäin loi markkinapaikan iPhoneen sopiville sovelluksille hyödyntäen jo vahvan maineen omannutta Itunes storea.

Applen sovelluskauppa on ollut suorastaan veretseisauttavan suvereeni, eikä kilpailijoille ole tahtonut jäädä kuin murusia. Mutta kova vastustaja ei tietenkään ole estänyt muita yrittämästä. Lähes kaikki älypuhelinten valmistajat ovat perustaneet omat kauppansa; ja trendiä ovat seuranneet myös monet megaluokan operaattorit ulkomailla. Nyt sovelluskauppoja löytyy niin Windows Mobileen, kuin Nokian Ovi palveluista, Androidilla on oma markkinpaikkansa ja niin edelleen.

Mutta mistä tässä oikein kilpaillaan? Onko sovellusten myyminen todella niin kannattavaa? Apple Insider sivusto raportoi, että sovelluskauppa ei ole kaupan pyörittäjälle kovinkaan kannattavaa. Applen sovelluskauppa ja iTunes musiikkikauppa eivät tuo yhtiölle merkittäviä tuloja, vaan tulos on vain niukasti plussalla.

Apple on pitkään sanonut, että sovelluskaupan tarkoitus ei ole olla kannattavaa liiketoimintaa, vaan ainoastaan tapa tehdä iPhonesta ja iPodista houkuttelevampi ostos. Yhteenvetona voisi siis sanoa, että sovelluskauppa on hyvää PR:ää, mutta huonoa liiketoimintaa. Sovellusten ja musiikin myymisestä saatava komissio on suhteellisen pientä – ja vaikka kaupan volyymit ovat hurjia, on palvelun ylläpitäminenkin kallista.

via AppleInsider.

Myös nämä saattavat kiinnostaa:

Avainsanat: , , , , ,